Tagged: JCI

Koejäsenkeilauksessa tutustuttiin ja viihdyttiin

Keväinen perjantai-ilta keräsi Helsingin Nuorkauppakamarin uusia tulokkaita sekä joitakin vanhempia kamariharrastajia yhteen. Perinteinen koejäsenkeilaus järjestettiin Ruusulankadun keilahallilla Töölössä ja tapahtuma houkutteli yli 20 osallistujaa. Säät suosivat ja ilta oli lämmin ja...

Kesä alkoi Ahvenanmaalta

Kamarimme presidentti Leea Tolvas pyysi ennen lauantai-illan gaalaa hotellihuoneessamme kamariskumppia nauttiessamme kaikkia sanomaan ruotsiksi asian joka tulee joko kuluneesta vuosikokouksesta tai Ahvenanmaasta mieleen. Tuohon mennessä olimme saaneet kuulla useaakin key notea...

Vuoden Poliisi 2016 on valittu

Vuoden Poliisiksi 2016 on valittu rikosylikonstaapeli Hannu Kangas. Poliisihallitus, Suomen poliisijärjestöjen liitto ja Helsingin nuorkauppakamari valitsevat vuosittain yhteistyössä Vuoden Poliisin, ja tänä vuonna valinta tehtiin 41. kerran. Vuosi 2016 on poliisin...

Hallituksen syyskuulumisia

Kokoonnuimme Helsingin Nuorkauppakamarin hallituksen kesken Bromarviin, Raaseporiin 27-28.8.2016 suunnittelemaan syksyä ja hiomaan tapahtumia ja muuta kamaritoimintaa kuosiin. Aluksi puheenjohtajamme Lauri kertoi hallituslaisille tiimidynamiikasta ja tiimin muodostukseen liittyvistä eri vaiheista, haasteista ja...

Oppimisen paikkoja

Osallistuin nuorkauppakamareiden European Conferenceen (EC) 15.-18. kesäkuuta. Paikalla oli noin 1800 nuorkauppakamarilaista ympäri Eurooppaa ja muutamia muualtakin. Kokous järjestettiin tänä vuonna Tampereella, lähes kotimaisemissa siis. EC on vuosittainen tapahtuma ja osa...

Suuntaa strategiasta

Erilaisilla yritystarinoilla ja historiikeilla on tapana päästä kauppakorkeakoulun luentojen esimerkeiksi ja elämään talouslehtien sivuille. Oikeat tarinat siitä, kuinka suurenkin laivan voi ohjata karille, ovat opettavaisia. Menestys motivoi oppimaan ja kehittymään. Selviytyminen...

Suomen vanhin yritys kiinnostaa

Kiitos Fiskarsille lämminhenkisestä yritysvierailusta, jonka Helsingin nuorkauppakamari järjesti 12.5 Arabiassa Fiskarsin pääkonttorilla Fiskars Campuksella. Tilaisuus starttasi nuorkauppakamarissakin toimivan Kaisa Wallinin emännöimänä pienellä syötävällä sekä kahvilla ja teellä. Ihastelimme napostelun lomassa Fiskarsin...