Tagged: HNKK

0

Koejäsenkeilauksessa tutustuttiin ja viihdyttiin

Keväinen perjantai-ilta keräsi Helsingin Nuorkauppakamarin uusia tulokkaita sekä joitakin vanhempia kamariharrastajia yhteen. Perinteinen koejäsenkeilaus järjestettiin Ruusulankadun keilahallilla Töölössä ja tapahtuma houkutteli yli 20 osallistujaa. Säät suosivat ja ilta oli lämmin ja...

0

Kesä alkoi Ahvenanmaalta

Kamarimme presidentti Leea Tolvas pyysi ennen lauantai-illan gaalaa hotellihuoneessamme kamariskumppia nauttiessamme kaikkia sanomaan ruotsiksi asian joka tulee joko kuluneesta vuosikokouksesta tai Ahvenanmaasta mieleen. Tuohon mennessä olimme saaneet kuulla useaakin key notea...

0

Sitoutumiseen ja motivaatioon pureutumista Projektiyhdistyksen kanssa

Torstaina 15.2.2018 keskityttiin motivaatiotekijöihin ja sitouttamisen lisäämiseen Helsingin Nuorkauppakamarin ja Projektiyhdistys ry:n yhteistyönä järjestetyssä teemaillassa. Suomen Projekti-instituutin Teppo Nurminen esitteli mm. SCARF-mallin (David Rock) ihmisten motivoitumisesta. SCARF jakaa motivaation teemoihin Status,...

0

Osavuosikatsaus

Vuosi on jo yli puolen välin, mutta mitä sinä aikana onkaan tapahtunut? Hallitus ja jäsenistö ovat puuhanneet yhtä sun toista, joten tässä osavuosikatsaus 2017 olkaa hyvä! Myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella on elämää,...

0

Hyönteisistä ratkaisu kasvavaan ravinnontarpeeseen

Tiistaina 23.5. meillä oli ilo päästä tutustumaan hyönteisteknologiayritys EntoCuben toimintaan Espoon Otaniemessä. Yrityksen tavoitteena on kehittää ekologinen ja kestävä ratkaisu maailman kasvavaan ravinnontarpeeseen hyönteisviljelyn avulla. Tällä hetkellä EntoCuben valikoimissa on sirkkoja,...