Suomen Nuorkauppakamarien Strategia! -koulutusterveiset

Strategia! -koulutus vuosimallia 2019 pyörähti heti vauhdikkaasti käyntiin, kun jiiceet ympäri maata kerääntyivät perjantaina 3.5. Turkuun, historiarikkaalle S/S Borelle, jossa sparrattiin Turun kamarin strategiatyötä intensiivisesti 46 tunnin ajan – samalla 1920 -luvun kieltolakihenkeä larpaten.

Niille, joille SNKK:n Strategia! -koulutus ei ole tuttu, kerrottakoon, että koulutus koostuu yhdessä läpikäytävistä perusteista, niihin liittyvistä pienryhmissä tehdyistä harjoituksista ja koko porukan yhteisistä tehtävien puruista, joita toistetaan eri teeman parissa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Lopputuloksena jokainen osallistuja saa valmiudet lähteä rakentamaan oman kamarinsa, työnantajansa tai yrityksensä strategiaa. Sparrauksen kohteena oleva kamari taas saa kymmenkunta Strategia-aihiota, joita he voivat sitten hyödyntää omassa strategiatyössään.

Lähes kaikki tiimit korostivat omissa ehdotuksissaan Turun kamarille rohkeutta, kokeilukulttuuria ja uudenlaista avoimuutta. Mielenkiintoisen pikantin sävyn viikonlopun keskusteluihin toi Turun kamarin säännöistä löytyvä harvinaisuus, joka rajaa kamarin koon enintään 80 jäseneen. Tämän tiimoilta käytiin monta hyvää keskustelua ja vuoropuhelua niin koulutussalissa, pienryhmissä kuin ravintolapöytien äärellä.

Uuden oppimisen myötä henkilökohtaisella tasolla käteen jäi myös valtava määrä uusia kontakteja, tuttuja ja jiicee-ystäviä.

Koulutuksen päättäneen Hoksautus-kotitehtävän myötä kamarin omien verkkosivujen päivityspuuhiin, ja tulevia strategioita pohtimaan!

-Petteri Pasanen / HNKK:n Viestintätiimi

Please follow and like us:
error

You may also like...