Hyvä esimiestyö asiantuntijaorganisaatiossa 13.5.2017

Viime syksynä ensimmäistä kertaa järjestetty Hyvä esimiestyö asiantuntijaorganisaatiossa -koulutuskokonaisuus saa jatkoa tänä keväänä, toukokuun toisena lauantaina, 13.5.2017.

Helsingin Nuorkauppakamarin projektiryhmä on onnistuneesti hankkinut päivän kouluttajiksi liudan alansa kovimpia osaajia. Kouluttajina seminaarissa nähdään ja kuullaan toimitusjohtaja Timo Toivanen TT-Valmennukselta, apteekkari, MBA ja pitkäaikainen yritysjohtaja Risto Holma Lauttasaaren keskusapteekista, toimitusjohtaja Jasmine Plavsic Presseristä sekä henkilöstöjohtaja Maiju Kekkonen CGI:ltä.

Päivän aikana vastauksia haetaan ja saadaan mm. seuraaviin kysymyksiin: Miten erilaisia asiantuntijoita motivoidaan? Kuinka muutos jalkautetaan ihmisiin? Miten organisaatio saadaan työskentelemään ja tekemään asioita uudella tavalla? Miten myyntitoimintoja johdetaan? Intensiivisen koulutuspäivän jälkeen osallistujalla on tiedossaan työkalupakki hyvän esimiehen ominaisuuksiin sekä ymmärrys esimiestyön yleisimmistä sudenkuopista.

Koulutuksen hinta on nuorkauppakamarilaisille vain 50 euroa. Osallistumismaksu sisältää aamupalan, lounaan, iltapäiväkahvin sekä todistuksen koulutuspäivään osallistumisesta. Tämän jälkeen on vielä mahdollisuus yhteiseen illanviettoon.

Mukaan kannattaa ilmoittautua samantien oheisen linkin kautta. Lisätietoja koulutuspäivästä antaa Projektipäällikkö Jussi Räsänen, 050 323 2131, jussi.rasanen@iki.fi

ILMOITTAUTUMINEN

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

You may also like...

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *